Tänään talo on hiljainen ja tyhjä. Siitä on aikaa , kun viimeksi olen ollut ihan yksin kotona. Aamulla päätä särki kamalasti. En olisi halunnut avata silmiäni ja edes puhua kenenkään kanssa. Joskus ei jaksa kuunnella ja sanojen muodostaminen tuntuu työläältä. Silloin hiljaisuus on lääkettä. Huokasin helpotuksesta ,kun talo tyhjeni. Mielessä soi laulun sanat;(pieni kohta,Miljoonasateen meitä jyrätään biisistä…Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani me kyllä pärjätään kun vain elämän juoksuhaudassa saan sun syliisi painaa pään kuin kypärään.) Jumalan Isän syli on ollut minulle se kypärä mihin on aina saanut painaa pään. Hänellä on ollut aina aikaa minulle eikä ymmärrystä ja myötätuntoa ei ole puuttunut. Onhan niitä sylejä muitakin ollut, kiitos niistä. Mutta tämä se kaikkein luotettavin ja paras.