Tänään olen jotenkin pyörällä päästäni ajatusteni kanssa. Olen pohtinut paljon ihmisten erilaisuutta. Sitä miten luonne ja eletty elämä saa meidät reagoimaan eri tavalla. Jos ajatellaan esimerkiksi sitä miten itsenäisiä, tai toisista riippuvaisia olemme. Toinen haluaa tehdä kaiken itse ja taas toinen haluaisi aina mielummin jonkun muun tekevän puolestaan. Joku syyttää kaikesta itseään ja toinen taas muita. Toinen ottaa liikaa vastuuta elmästään ja läheisistään. Toinen taas liian vähän. Tuntuu, että elämässä on aina kaksi ojaa joihin helposti on kallellaan. Kumpaan suuntaan sinä olet kallellaan? 🙂 Itsenäisen on vaikea pyytää apua, vaikka sitä välillä tarvitsisikin. Ja avun pyytäminen on niin tervettä, silloin kun sitä todella tarvitsee. Mutta ei ole oikein sälyttää toisen niskaan ylimääräistä kuormaa. Koska kaikilla meistä on omat taakkamme. Ja on tärkeää itse oppia tuntemaan omat rajansa. Olla ottamatta vastaa sellaista kuormaa, mikä ei itselle kuuluu.
Tyyneysrukous:
”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,
joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
Usein kuulee ihmisten pohtivan sitä miksi ystävät kaikkoavat silloin kun on vaikeaa? Siihen on varmasti monia syitä, mutta voin puhua vain omasta kokemuksesta käsin, syytä siihen miksi joskus on joutunut ottamaan etäisyyttä ihmisiin. Herkkä ihminen kokee vahvasti toisen tunteet ja mielentilat. Näin mielessäni joskus sellaisen kuvan, että uin ja pysyin hädintuskin pinnalla ja sitten joku tarttui minuun kiinni. Ja kummatkin painuimme pinnan alle. Siinä tilanteessa luonnollinen reaktio on pyristellä irti. Jos on itse kovin heikoissa kantimissa voi olla liian raskasta olla paljon tekemisissä masentuneitten ja katkerien ihmisten kanssa. On niin tärkeää ladata myös omat akkunsa. Muuten ei voi olla muillekkaan hyödyksi. Käskyyn rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään kuuluu myös se itsensä rakastaminen. Toisen tarvitsee opetella sitä itsensä rakastamista ja toisen taas sitä lähimmäisen rakastamista. Usein meiltä sujuu helposti vain se toinen puoli. Kai niitäkin löytyy joilla on nämä kauniisti tasapainossa 🙂 Kirjoittajan omat rajat ovat vielä aika hakusessa. Mutta tänäpäivänä ne ovat vällillä hyvinkin äänekkäitä. Ei:tä on opeteltu sanomaan ahkerasti. Välillä on ollut pakko sanoa se ei melkein kaikkeen. Näitä rajoja on koeteltu burnoutin ja läheisen pitkäaikaisen sairauden kautta. Ehkä vakeinta elämässä on ollut hyväksyä itsensä tälläisenaan.