Minulla on aina korkea kynnys aloittaa uudelleen asioita, joista on pitänyt taukoa. Blogin kirjoittaminen on ollut tauolla, niinkuin moni muukin asia. Olen aina halunnut kiinnittää katseeni hyviin asioihin ympärilläni. Mutta itsessäni en ole osannut sitä tehdä. Ajatukseni minusta ovat usein kovin negatiivisia. Ja siihen suohon kun vajoaa, niin kaikki kaunis ympärilläkin haalistuu. Masennus ja ahdistuneisuus häiriö lukee papereissa. Itse en paljon muuta tiedä kuin, että olen väsynyt. Voimavarat eivät juuri riitä muuhun kuin pakolliseen. Kaikki kivatkin asiat vaan jäävät. Olo on jotenkin turta. Onneksi sain viheltää pelin poikki töiden osalta. Mutta kotona asiat ovat toisin. Täällä on velvollisuudet jotka pitää vaan hoitaa. Yritän lisätä elämääni liikuntaa ja mielekkäitä asioita. Kuntouttaa itseäni, että jaksaisin jatkossa paremmin, mutta se ei ole ihan niin yksinkertaista. Tämän päivän valon välähdykseni liittyi taas rukous hetkeeni. Siellä koin , että Jeesus ymmärtää uupumukseni syvyyden. Ja sanoo, että minun pitää oppia antaa itseni olla… ja kuunnellessani musiikkia, yrittäessäni laulaa mukana; hän sanoo, että anna muiden laulaa, sillä hän ymmärtää uupumukseni syvyyden…Joku muukin ehkä ymmärtää tai sitten ei.
Sivu latautuu