Aamu alkoi kankeasti, paleltaa. Esikoisella päänsärky, eikä tahdo jaksaa kouluun. Nro. 3 tekstaa ettei bussikortti toimi. Oli kuitenkin päässyt bussiin. Siinnä se on äidin sydän taas syrjällään. Tuleeko siitä esikoisen koulupäivästä mitään? Piitääkö se toinen hakea bussilla kaupungista, vai selviääkö se itse kotiin? Rauhoitu siinnä sitten mietiskelemään huomisen illan aihetta. Mutta helpostihan se onnistui. Omasta sisimmästä löytyi taas tunto mistä puhua ja raamatun paikat sen mukaan. Jumalan uskollisuus jaksaa aina hämmästyttää. Sanassa sanotaan: 5. Moos. 30:14 (Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi…) Ei tarvinnut taivaaseen nousta sitä hakemaan. Kiitollinen mieli, taas tuli ihan turhaan murehdittua. Nuorimmainen ilahdutti taas jutuillaan. Se leikkii aina välillä olevansa Simo niminen koira. Poika itse on tosi kiltti, mutta Simo tekee välillä tuhmuuksia. Niitä asuu kuulema tuhansia meidän talon alla temppelissä. Ne on kaikki poikia ja lisääntyvät ihan itse. Sellanen mielikuvitus pojalla 🙂 Sen juttuja on kiva kuunnella. Liikaa ne tahtoo olla koneella, mutta illalla kun laitetaan koneet ja kännykät kiinni, ne piirtää ja pelaa uunoa. Sellasta normaalia lasten touhua. Kyllä ne välillä tappeleekin. Joskus kuuluu yläkerrasta ihan kauheaa älämölöä. Eilen tulin kotiin ja nro.2 kysyi, että tuletko äiti syömään? Se oli laittanut tortilloja. Se tuntui mukavalta. Tulla valmiiseen pöytään. Kyllä niistä vielä miehiä kasvaa. Siitä oon ihan varma.
Sivu latautuu